Isin toinen yhdeksän kuukautta

22.10
No niinhän siinä tosiaankin kävi että Naistenklinikka vaimoni majoitti. Ensimmäisen viikon jälkeen oltiin jo varmoja että viikonlopuksi kotiin. Meillä molemmilla kun alkoi pää jo hajota. Vaimolla neljän seinän sisällä ja perheestä erillään olosta ja minulla siitä myötätunnosta ja yksinhuoltajalle lankeavasta täydestä työkuormasta kotona yhtäkkiä.

Kahden viikon jälkeen alkaa jo molemminpuolinen ikävä ja lähtöhaikeus nipistellä joka sairaalassa käynnin jälkeen aina vaan kovempaa ja kovempaa.

Kotiutumista ei kuitenkaan ole näköpiirissä vielä todella pitkään. 17 vuoden yhdessä oloajan pisin erillään oloaika on käynnistynyt, jälleen jokin yliluonnollinen parisuhdetesti. Ja vain saadaksemme esikoisellemme pikkuveikka ja itsellemme lisää lapsia. Hämmentävän vaikeaa. Miten voikin olla näin vaikeaa.

Vaimolleni laitoin viestin 26.10. esikoisen tarhaan viennin aamuna 6.15: ”…puettiin tossuja tarhan vessan oven vieressä olevalla penkillä vähäsanaisesti kun hän yhden’äkin rauhallisella lapsen äänellään sanoi:”Minul on äitii ikävä”. Hetki oli suorastaan jäätävä, mutta samaan aikaan lämmin. Niistä pienen ihmisen suurista sanoista jäi kuitenkin lämmin mieli.

Kuten aikaisemmissa kirjoituksissa arvelinkin on pitkä sairaalassa oloaika osin perusteltu juurikin taustoilla joita vaimollani on kahdesta edellisestä raskaudesta kertynyt. Ensimmäinen hätäsektiolla leikattu ja toinen joka menehtyi useisiin istukka infarkteihin.

Etinen istukka (placenta praveia) : kohdun alaosassa oleva istukka peittää osittain tai kokonaan kohdun kaulan sisäsuun. Näin kertoo mm. Terveyskirjasto.fi.
Tätä aiotaan magneettikuvata todella pitkän viiden viikonpäästä. Sillä välin ultrataan ja testataan lukuisat verikokeet. Tilanteen ainut lohduttava puoli on juurikin tuo tarkka huolenpito jota vaimoni ja pienokaisemme saa nyt varmuudella.