Isin toinen yhdeksän kuukautta

5.11.2015 Kovin juttu aikoihin!

Täytyy myöntää että viimeiset kolme viikkoa ovat menneet joiltakin osin niinkutsutussa ”sumussa”. Osin sen takia että olen ollut lopen uupunut tähän yksinhuoltajan arkeen, osin siihen liittyvään avointen kysymysten tulvaan joka liittyy tulevaan lapsen saamiseen.

Esikoisen nelivuotis syntymäpäivät olivat kuluneena viikonloppuna. Voin ylpeänä mielessäni ajatella hoitaneeni ne kunnialla kotiin.
Ajattelin kuitenkin piristää vaimoni arkea Naistenklinikan vuodeosasto 42 lla ja järjestää osan poikamme syntymäpäivistä hänen seurassaan yllätyksenä. Syntymäpäivien oli tarkoitus olla lauantaina ja varsinaisena päivänä sunnuntaina. Sovin kuitenkin kaikki tulijat lauantaille ja maanantaille vielä viimeiset vieraat.
Yllätykseen varasin mukaan hieman tarjottavaa, päivänsankarin ja osan vieraista kutsuin paikanpäälle. Voiko äiti enempää toivoakkaan pitkän sairaalassa olon piristykseksi kun tavata lähimmäisensä, poikansa syntymäpäivillä ja nauttia hieman syntymäpäivä herkkuja siinä seurassa.

Kolme viikkoa on siis jo takana ja lukemattomia viikkoja edessä.
Vaimollani sairaalassa liikkumiskiellossa ja itselläni poikani käytännön yksinhuoltajana. Väsyttävää tästä tekee suurimmalta osin varmaankin oma arjen organisoinnin puute. Osin poikani energisyys ja siihen liittyvä läsnäoloni ehdottomuus.
Joiltakin osin on joka tapauksessa vaikeaa järjestää itselleen aikaa kun hakee pojan 14.30 tarhasta, on noin 15:00 kaupassa tai kotona. Noin viideltä syömässä, sitä ennen on tehtävä ruoka ja ruokailuun on varattava tunti kaikkinensa. Kello on silloin jo kuusi illalla. Maanantaisin on uimakoulu kuudelta jolloin aikataulu on hieman vielä tiiviimpi.
Torstaisin on Muskari 16.15 ja kestää samaisen tunnin kuin uimakoulukin.
Seitsemältä on iltapala ja kahdeksalta jo sänkyyn meno.
Kaikkien noiden ohjelmanumeroiden väliin tulee pyyntöjä leikkiä ja kymmeniä jollei satoja kysymyksiä kaikesta maan ja taivaan välillä.
Jos nukkumaan meno on jostakin syystä vaikeaa voi siihen tuhlaantua helposti yksi tunti kun komentaa poikaa nukkumaan tai valvoo ettei hän enää alkaisi leikkimään.
Oma nukkumaan menoaika on yleensä jo 21.30. Ylös nousu aamu kuuteen töihin mennessä, 4.35.
Siinä ne päivät sitten kuluukin.

Viimeisten viikkojen aikana on jokaisen vaimoni, leikkausta koskevan, viestin jälkeen ollut hämmentynyt olo. Suu on jäänyt auki ja sieltä on tullut todella syvä huokaus.
Miten tästä raskausajasta tuli näin vaikeaa? Leikkaus on jopa lääkärien mielestä vaativa. Ja tajuan itsekkin sen riskit. Vaativan leikkauksen toipumisaika on pitkä ja lapsi tullaan leikkaamaan ennen aikaisena viikoilla 32 tai 33. tarkoittaen meidän tapauksessamme joulukuun 7.-ja 22. päivän välistä aikaa.
Vaativinta leikkauksessa on saada istukka hallitusti irti, kohtuullisella verenvuodolla ja lapsi terveenä ja ehjänä auringonvaloon.

Tämän päivän mielenkiintoisin uutinen oli tuleva pääsyni tutustumaan Helsingin Lastenklinikalle. Se on kovimpia juttuja vähään aikaan. Arvostus tuota paikkaa kohtaan on omalla arvoasteikollani korkea monen mittarin kohdalla. Ensimmäisenä tuleekin mieleen Lastenklinikoiden kummit ry n toiminta, monine tukikonsertteineen.
Konserteilla on tuettu klinikan erittäin tärkeitä laite hankintoja pienille lapsi potilaille. Nämä samaiset laite hankinnat voivat olla elintärkeitä nyt omalle lapselleni.
Tutustuminen sairaalan toimintaan tulisi tehdä nyt marraskuun aikana kahden vaimoni kanssa kätilön opastuksella.