Tiistaina 24.2.2015 klo.9.58:” Joko me luovutetaan? Soitanko mä aikaa Helsinkiin?”
Tekstari pysäytti ja tipautti taas todellisuuteen, aikaa siis kuluu ja mitään ei tapahdu.
Ärsyttävää ja turhauttavaa, olin miettinyt asiaa valmiiksi ja kaksi tuntia myöhemmin vastasin että onhan tuota tullut mietittyä…soita.
Tänään, 1.3 , tuli postia Naistenklinikka/hormonipoliklinikalta.
8.4 se yrittäminen apuvoimin alkaa jälleen, käynnillä kyseisellä polilla, lääkärin vastaanotolla. Joten ei muuta kuin vapaapäivä toivetta duuniin ja kohti Hesaa kuukauden päästä. Käynti itsessään tuntuu jo nyt turhauttavalta kun molemmat tiedämme miten asiat etenee, olisimme voineet mennä solun istutukseen suoraan, mutta tällä asialla on oma protokollansa jota ei voida oikoa.
Prosessissa tulee jälleen olemaan monta vaihetta, joista toivon pääsevämme mahdollisimman vähällä. Paras olisi kun jäljellä olevalla solulla tärppäisi ja pääsimme ”odottamaan” kerrasta. Tätä voimme vain toivoa, tietämättä kestääkö solu edes sulatusta.
Merkinnät RSS-syötteenä