Tälläkin kerralla uskoimme,toivoimme ja rakastimme.
Näitä asioita vaatii lapsen saamisyritykset luontaisesti kun takana on jo kaksitoista vuotta ilman onnistumista makuuhuoneen puolella.
Yritykset joita tehdään ovulaatio testeillä. Niitä tehdään kuin suurta lääketieteellistä koetta. Sitä se omalla tavallaan onkin. Lopputulos on jotakin todella suurta ja mahtavaa. Ja se on saatu modernia lääketiedettä hyväksi käyttäen.
Joka kerralla saadaksemme testin tulos positiiviseksi , kokeillaan erilaisella ajanjaksolla ja eri määrillä. Yrittää voi periaatteessa joka kuukausi viikon ajan.
Jokainen testattu kerta, on ” tsänssi” -Mattia lainatakseni.
Näin on ainakin pakko uskoa. Näin tekevät kaikki ne muutkin joilla se ei tapahdu puolessa vuodessa. Puoli vuotta on joidenkin määritelmien mukaan kriittinen aika luontaisen ”siunattuun tilaan” tulemiselle.
Edellisestä hoitokerrasta tulee aina mieleen miesgynekologin vaimolleni esittämä kysymys: onko miehesi matka töissä?
”Ei, ei hän ole.”
Tämä olisikin helppo syy lapsettomuudelle. Lisättäisiin vaan ”ajokertoja” makkarin puolella. Mutta ei, määritelmien mukaan olemme tavallinen pariskunta. Erikoisemmaksi emme tule kuin tällä tarinalla jota jo vajaa vuosi on kerrottu.
Samaan aikaan saa päätä kivistämään ajatus niistä lapsista jotka ovat syntyneet yhden illan hairahduksesta. Pahimmassa tapauksessa, isää ei tiedetä tai isä on ”vahvasti” tahoillansa varattuna.
Eihän tätä pitäisi miettiä, mutta joka kerta asiaa tulee pohtineeksi kun tulokseksi tulee negatiivinen.
Hyvin usein miettii myös syytä miksi luonto ei lasta suo. Olenko tai ollaanko jo niin väsyneitä esikoisesta että ei meille toista lasta voi suoda?Tulemmeko kasvattamaan lapsemme sellaisella tavalla jota ei voida hyväksyä tai hänestä emme yhteiskuntakelpoista kykene kasvattamaan? Kysymyksiä joita voisi esittää ihan keille vanhemmiksi aikoville tahansa mutta joita keksii kun ei muutakaan syytä tule mieleen,joillakin ajatuksilla täytyy mieltänsä lohduttaa.
Merkinnät RSS-syötteenä