Isin toinen yhdeksän kuukautta

-Rakas vaimoni, hyvää hääpäivää!-

Menimme 15 vuotta sitten vihille, parisen vuotta ensin tapailtuamme. Näihin vuosiin mahtuu vaikka kuinka ja paljon ihmiselämän tapahtumia.
Kuitenkín tämän hetkiseen elämäntilanteeseen liittyvät asiat ovat päällimmäisinä mielessä kuluneilta vuosilta vihkimisen jälkeen, kuten esikoisen syntymä ja reilun vuoden takainen ”musta”vuorokausi synnytysosastolla.

Kaikista asioista päällimmäisinä tänään koen olevan kuitenkin tulevan lapsemme syntymäpäivän odotuksen.
Odotus aika on, kuten ensimmäisellä neuvola käynnillämme totesin, yhtä aikaa pelottavaa, jännittävää ja kuitenkin odottavan kiehtovaa.
Ei voi kieltää etteikö tuon tunnesekoituksen kanssa olisi toisinaan melkoisen kuluttavaa olla ja elää.
Siihen kun sekoittaa kaikki arkielämän ilot ja surut.
Ajan kuluessa vaimon, työn, harrastusten ja pojan kanssa,tuntee todellakin elävänsä, ei siis ihme että välillä vähän väsyttää.

Ensimmäisenä viisivuotispäivänä vasta haaveilimme lapsesta.
10 vuotispäivänä esikoistamme oli jo suunniteltu.
Ja nyt 15 vuotispäivänä odotamme jo kolmatta kertaa.
On yksi asia mitä toivon ehkä enemmän kuin muuta. Se mikä näytetään usein teeveessäkin ja suurin osa iseistä siitä puhuu ja jota tuoreilta iseiltä aina kysytään:
Synnytyksessä mukana olo.
Oman,terveen, lapsen synnytyksessä mukana olo. Sellainen missä lapsi syntyy tavallisesti alateitse, terveenä ja hyvinvoivana.
Sellainen synnytys prosessi joka minun puolestani saa kestää muutaman tunnin ja jonka jälkeen voin tirauttaa ilon kyyneleen silmäkulmasta ja todeta kaiken olevan vain niiin kaunista.

Tuossa ehkäpä vastausta siihen miksi odotus aika tuntuu alussa mainitulta. Raskaushan on vasta alkumetreillä joten kaikki on vielä mahdollista.
Raskausajan etenemisessä on kuitenkin tällä kertaa hieman tarkempi kontrolli kuten osasimme arvatakin.
Se osaltaan hieman rauhoittaa, kun tietää että alansa ammattilaisilta saa jatkuvaa valvontaa pienokaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.