Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

26.4 Greyn anatomia

27.05.2015, karhu

Lapsen tekoa odotellessa sitä miettii taas kaikkia lapsiin liittyviä asioita eri tavalla kuin vielä jokin kuukausi sitten.
TV stä tuli Greyn anatomia;sairaalan arkeen sijoittuva tv sarja.
En juurikaan katso sarjaa, mutta tänään jäin nukkumaan mennessä koukkuun kohtauksen aikana jossa lasta odottava pariskunta oli auto-onnettomuudessa.
Sairaalassa kohtaus jatkui siten että molemmat vanhemmista olivat hoidettavina.
Äidin tutkimusten aikana sydän lakkasi lyömästä ja elvytyksestä huolimatta hän menehtyi, lääkärin todetessa kallon sisäisen verenvuodon vievän mennessään.
Muutama sekunti tämän jälkeen he kuitenkin alkoivat elvyttää naista uudelleen saadakseen verenkierron pysymään liikkeellä.
Tämän he tekivät pelastaakseen vauvan, siinä onnistuen.

Mielenkiintoinen ja täysin mahdollinen käsikirjoitus. Juoni jota ei kenellekään toivoisi todeksi tapahtuvan. Erittäin pelottava ajatus omalle kohdalle toteutuvaksi, erittäin pelottava. Ei pysty edes ajatella mitä asiasta pitäisi ajatella. Tilanne jossa menetät puolisosi ja lapsesi äidin ja itsekkin taistelet elämästäsi. Millaista olisi herätä sairaalassa siihen tilanteeseen?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *