Kaverini kertoi veljellään todetun aivokasvaimen. Totesin samalla hetkellä että sillä ei liene hyvä selviytymisennuste. Hän lisäsi vielä yhtä tyynesti kertoen veljensä olevan 52 vuotias. Näin jälkikäteen voin todeta kuulleeni samassa äänensävyssä surua ja turhautuneisuutta samalla kun keuhkot huusivat vittuperkelettä äänettömästi.
Onhan tuon ikäisen, tuonkaltainen diagnoosi ahdistavan säälittävää ja surullista.
Tuossa kohtaa aina mietin eläkerahastojen olevan turhimpia rahareikiä mitä työläisellä voi olla. Kaks kymppisenä kun alkaa säästämään eläkepäiviä varten ja viiskymppisenä saakin kuulla olevansa kuolemansairas, ei paljon säästöt auta.
Kun koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan pitäisi oikeanlaisessa mittasuhteessa osata elää unelmaansa, elää täysillä. Nauttia niistä hetkistä joita elämä kullakin hetkellä tarjoaa.
Tulee hetkiä jolloin kaikki asiat menee pieleen, mutta niistä pääsee yli, täytyy päästä. Täytyisi muistaa että ei elettävää elämää eletä kuin kerran.
Ne ihmiset joiden kanssa elää elämäänsä niiden kanssa tulisi pystyä tulla toimeen. Ainahan se ei todellakaan ole yksinkertaista. Ihmiset ovat erilaisia ja sitä tulisi aina pitää rikkautena. Sillä ajatuksella yhteiselosta kanssaihmisten kanssa tulee paljon helpompaa. On sitten kyseessä oma tai puolison perhe, pienet tai jo aikuiset lapset, ystävät tai työkaverit, harrastus- tai opiskelukaverit, raja- tai seinänaapurit.
Ne joita pitää kaikkein lähimmäisinään, kuten omassa tapauksessani oma perhe,poikani ja vaimoni, tulisi heidän kanssaan viettää erityistä yhteistä aikaa. Tulisi huomioida sopivassa suhteessa heidän ”oma-aikansa” ja seurustelutarpeensa. Oma riittävyys ja jaksaminen.
Erityisesti tulisi huomioida kasvavan lapsen kehittyminen. Tulisi aina muistaa että lapsi kehittyy niin huimaa vauhtia että kuukausia myöhemmin et välttämättä muista sen hetkistä kehitystasoa. Pitäisi aina koittaa antaa kiireen keskelläkin hiukan omaa aikaansa ja nauttia yhteisistä hetkistä.
Samaa pätee raskausaikaan. Tulisi muistaa että laskennallinen odotusaika on vain 9 kuukautta jonka jälkeen menneeseen ei paluuta ole. Tuohon ajanjaksoon ehtii sisältyä kuitenkin paljon erilaisia sikiön kehittymisen seuranta hetkiä.
Nekään hetket eivät välttämättä ole aina positiivista seurattavaa.
Kuten ensimmäinen varsinainen ultraus käytimme kätilön vastaanotolla, jossa mitattiin niskaturvotus. Tuo mitta-arvo antoi syytä olettaa tulevalla lapsellamme olevan kromosomi häiriön.
Verikokeen tulosta ja lääkärin lausuntoa odotellessa odotusaulassa , sitä ehti miettiä jo kaikenlaista. Hetkessä olin jo ehtinyt viedä ajatukseni sinne asti jossa lapsemme on leikki-ikäinen.
Samaan aikaan sitä mietti että siitä ei kyllä tule yhtään mitään, mä en tuu jaksamaan ja samaan aikaan sitä mietti positiivisesti ajatellen että minkähänlaista se sitten on olla ja elää erityislapsen kanssa. Hetkeä myöhemmin kätilö katkaisi ajatukseni kertoen hymyssä suin että verikoe vahvisti sen minkä lääkäri olikin jo diagnosoinut: ei kromosomi häiriöitä.
Merkinnät RSS-syötteenä