Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Haudan lepoon

26.05.2014, karhu

Tänään tehtiin käytännön järjestelyjä käymällä kirkkoherranvirastossa vai onko se seurakuntatalo,no kuitenkin.
Se käynti olisi mennyt muuten tosi hyvin kun sai reippaasti kerrottua asiansa ensimmäiselle virkailijalle,joka sitten joutui toteamaan että olemme väärän pöydän äärellä.
Kertoessani asiaamme toista kertaa en ollut saada sanaa suustani leukani alkaessa väpättämään.

No saimme kuitenkin kaikki asiat hoidettua,hautapaikka ja pastori päällimmäisenä. Seurakuntatyöntekijän kanssa kävimme vielä samaan syssyyn hautausmaalla katsomassa mieleisen paikan. Siihen ei vaikuttanut kuin auringon varjopuoli kukkasia ajatellen ja ison puun viereen jotta olisi helppo selvittää läheisille haudan sijaintia. Eikä omalle harvalle päällekkään pahasta ole vaikka jokin selkeä maamerkki olisikin olemassa.

Hautajaiset ovat viikon päästä torstaina ja työt alkavat vajaan viikon sairasloman jälkeen huomenna. Saa nähdä miten sitä pää kestää kohdata kaikki ne työkaverit jotka jo tietävät tarinani pääpiirteittäin. Mietinkin jo että pystyn tilannetta hallitsemaan parhaiten jos saan ja kerkeän tilanteessa itse tehdä aloitteen keskusteluun aiheesta josta olen kuitenkin viisaampi. Ja saamieni tietojen mukaan todennäköisesti kaikkia niitä surua kanssamme myötäeläneitä jännittää ihan yhtäpaljon kohtaamisemme.
Se taas helpottaa itseäni koska en halua että kanssani tarvitsisi jännittää jos ei siihen ole erityistä tarvetta.

Puolitoista viikkoa töitä ennen hautajaisia on toivon mukaan hyvästä. Sen aikana on niin paljon muuta ajateltavaa että siinä mielelle saa ikäänkuin ”harjattoman tehopesun”. Edellytyksenä tietenkin on että en sorru ajattelemaan liikaa hautajaismenoa,joka jo nyt mietityttää. Keskittymiskyky on kaiken A ja O, mutta todennäköisyys on 50/50 kuinka siinä onnistun.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *