Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Syitä ja seurauksia

25.05.2014, karhu

Syitä on pakko miettiä. Niitä syitä joiden vuoksi on menettänyt tyttärensä 8 kuukautta liian myöhään eli toisin sanoen olisi ollut parempi olla saamatta ollenkaan. Toiseen suuntaan ei ajankohtaa ole olemassa. Olen perinteisellä ajattelu linjalla:täältä lähdetään ikäjärjestyksessä. Haluan lähteä ennen lapsiani.

Tällä kertaa ei näin käynyt ja sen syitä ei voi olla miettimättä.
Syiden kerääminen tai vain yhden syyn selvittäminen alkoi tietysti heti.

Hoitajien,kätilöiden ja lääkärien kanssa käydyistä keskusteluista tulee kerättyä syiksi luettavia kohtia joita sitten yhdistää vauvasta saataviin faktoihin.

Eihän se järkevää ole. Järkevää olisi odottaa loppulausuntoa jossa ei olisi epäselvyyttä siitä miksi kävi kuten kävi. Sitä odotetaan vielä jonkin aikaa vaikka ruumiinavaus tehtiinkin paria päivää myöhemmin.

…Suru on kunniavieras…

Viimeinen kunnon repeäminen tapahtui kun lähdin sairaalasta hakemaan poikaamme mummin luota.
Suomipopilla lähti soimaan ensin Mitran äkkisyvää ja pari mainos pätkää myöhemmin tuli J.Vartiaisen Suru on kunniavieras biisi. Hetki ja mielentila olivat juuri näiden biisien sanoitukselle ja sävelmälle otolliset mieleni syövereihin

Näiden biisien jälkeen oli kuitenkin onneksi ajomatkaa koota itsensä ennenkuin tapasin vanhempani.
Heidän reaktionsa on varmaan kaikille hyvin ennalta arvattavissa olihan menehtynyt tyttö heidän toinen lapsen lapsensa.

Tuossa vaiheessa kuitenkin keräsin itseni ja sain kerrottua vanhemmilleni niinkuin asioiden tiesin olevan,täydellä pokerinaamalla.

Aivan kuin nupiksi terävään neulaan oli varsin ahdistavaa, että juuri kuolleena lapsensa synnyttäneen äidin piti saada tulehdus, joka kaatoi vaimoni vielä sairaalan vuodepotilaaksi pariksi päiväksi. Ihan kuin kaikki viimeisen vuoden aikana tapahtunut ei olisi ollut riittävästi ja menetyksen päälle olisi mielestäni riittänyt jos vaimoni olisi seuraavana päivänä päässyt kotiin suremaan oman perheensä pariin.Mutta ei, ei saatu siitäkään asiasta sitä helpompaa vaihtoehtoa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *