Jonkun viikkoa ilman suurempia tunnontuskia ja ajatuksia menetykselle antamatta olen saanut suodatettua päätäni aiheesta ja elettyä elämääni omalta osalta eteenpäin.
Eilen kuitenkin sain vaimoltani tekstiviestinä kuvan, hänen uusimmasta kuvasta ihollaan.
Hetkellisesti tuli feminiininen olo kun samalla hetkellä kuvan luettuani ajattelin sanaa ”ihana”. En sitä puhuessani käytä koskaan mutta jostakin syystä tämä naisten kovasti viljelemä sana tuli ensimmäisenä mieleeni. Johtuu kai aiheen syvemmästä merkityksestä ja jo valmiiksi tunteella eletyistä,viimeisestä kolmesta kuukaudesta, jotka ovat olleet kuvan aiheen taustalla.
Omalla kohdalla;kuvan ottamista olen tietoisesti siirtänyt vielä hamaan, sen aika ei mielestäni ole vielä. En ole täysin varma mitä se edellyttää, mutta sen täytyy tuntua siltä että tietää millaisen haluaa,miksi ja että sen haluaa. Asian kanssa pitää olla tietyllä tasolla sujut, jotta sen voin itseeni symbolisesti ikuistaa. Ajatus kuvasta toki on hahmoteltuna ja sen sijainti.
Kuvassa oli teksti :
”Kuulin kerran että niistä jotka kohtuun kuolevat tulee tähtiä ja ne taivaalla loistavat. ”
Teksti on tatuoituna vasempaan käsivarteen.
Tekstin alla on tyttäremme SOTU-tunnus, joka jääköön tähän kirjoittamatta.
Mainitut kuvat eivät ole meille kummallekkaan ensimmäinen, eikä välttämättä viimeinenkään. Menetys tatuoinnin aiheena on ollut aika pian tapahtuneen jälkeen selvyys. Se on omanlaisemme tapa ikuistaa ja kunnioittaa hänen muistoansa.
Merkinnät RSS-syötteenä