Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Terveiset sinne taivaaseen

27.06.2014, karhu

Joitakin kertoja haudalla käydessämme tulee niitä omalla tavallaan hienoja hetkiä kun esikoisemme kysyy missä sisko on?
Kysymys tulee täysin spontaanisti koska asiasta ei hautausmaalle mennessä puhuta. Kerromme vain menevämme hautausmaalle. Olemme ensimmäisillä kerroillamme kertoneet että hauta on hänen siskonsa ja että sisko on taivaassa.

 

image

Emme halua sekoittaa pienen pojan päätä asioilla joita ei voi vielä käsittää, emmekä toisaalta halua alkaa asiaan liittyvillä seikoilla väittelemäänkään.

Viimeisimmällä kerralla hän taas kysyi missä sisko on? Katsoessamme vaimoni kanssa toisiamme silmiin toteaa hän jo samaan hengen vetoon että:”siskon pitää tulla tänne taivaasta” ja jatkaa:”pitää tulla”.

Se on kyllä huikeeta seurata lapsen kehitystä monessa asiassa. Ja tämäntyyppisistä havainnoista se on kiva huomata miten hänen ajatuksen juoksunsa kehittyy. Miten osaakin miettiä asioita joista ei hirveästi vielä tiedä.

Samaan aikaan tuntuu liikuttavalta kuunnella pienen pojan kysymyksiä ja toteamuksia siskosta johon ei päässyt koskaan tutustumaan ja samaan aikaan sekavasti tulee miettineeksi että ” niin millainenkohan sisko hän olisi ollut” tai ”mitä tekisimme juuri nyt jos emme olisi hänen haudallaan käymässä”,”millainenkohan ihminen hän olisi ollut teini-ikäisenä tai itseni ikäisenä”. Kysymykset karkaavat päässäni jälleen loputtoman kauas kun havahdun kysymykseen:” jatketaanko matkaa, mennäänkö vaikka tuon seuraavan välin kautta,siitä ei olla taidettu vielä kulkeakkaan.”

Ja lähetämme haudalta lähtiessämme itsekukin, Ilpo Kaikkosen laulun sanoja lainatakseni: ” terveiset sinne taivaaseen”.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *